Päiväkotimummi ja -vaaritoiminta

PÄIVÄKOTIMUMMI JA -VAARITOIMINTA NOKIALLA

 

Nokialla on vuodesta 2015 toiminut neljän mummin ja yhden vaarin voimin päiväkotimummi ja -

vaaritoiminta. Toiminta on osa MLL:n Nokian yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa.

 

Jokaiselle mummille ja vaarille nimetään halukkaista päiväkodeista oma päiväkoti, jossa 

hän vierailee kerran viikossa tai kahdessa noin parin tunnin ajan. Toiminta-aikataulu 

noudattaa koulujen lukukausi- ja loma-aikoja.

 

Päiväkodissa mummi tai vaari viettää aikaa lapsiryhmässä esim. vuoroviikoin kussakin 

ryhmässä ja osallistuu ryhmän toimintaan päiväkodin henkilökunnan toiveiden 

mukaan. Mummit ja vaarit voivat lukea satuja, pelata pelejä ja olla mukana 

askarteluhetkissä. He voivat lähteä lapsiryhmän mukana myös retkille tai ulkoilemaan 

päiväkodin pihalle. Tärkeintä on läsnäolo lasten päiväkotiarjessa. Koska kyseessä on 

vapaaehtoistoiminta, vastuu lapsista säilyy päiväkodin henkilökunnalla.

 

Toimintaan kaivataan lisää mummeja ja vaareja. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä. 

 

Lisätiedot

Noora Katajisto

puh. 050 313 2253